Historian harrastajalle digipalvelut ovat oiva lähde - myös sukututkijalle voi löytyä aarteita

Digitaalisuus on avannut sekä historian opiskelijoille että sukututkijoille mahtavia mahdollisuuksia historian tutkimiseen. Kerron tässä kirjoituksessa sukututkijan ja historianharrastajan kokemuksista vuosien varrelta.

Sukututkimuksen aarreaitta

Digitoidut lähteet ovat avanneet mahtavia mahdollisuuksia sukututkijoille.  Ennen sanomalehdet olivat vain mikrofilmeillä, eikä hakuja ollut mahdollista tehdä, muutoin kuin lukemalla joka sanan.

Nykyisin jos tekee Kansallisarkiston digitaalisten aineistojen sivuilta hakuja, niin hyvällä tuurilla löytää mainintoja sukulaisista. Paras mahdollisuus tähän on, jos sukulainen on urheillut, ollut merkkihenkilö - tai rötöstellyt. Esimerkiksi poliisin pidättämien tappelupukareiden edesottamukset ja nimet on lehtijutuissa häpeilemättä paljastettu. Jos sukulaisesi on elänyt tavallisen, hiljaisen elämän, et tavoita häntä näistä lähteistä. Valitettavasti omat sukulaiseni ovat eläneet niin lainkuuliaisesti, että mitään paljastusjuttuja ei digilähteistä löytynyt.

Myös vielä vanhemman ajan sukututkimukseen on tullut uusia digitaalisia lähteitä. Esimerkiksi tuomiokirjahausta voi etsiä merkintöjä  oikeudenkäynneistä alkaen vuodesta 1623 aina 1900-luvulle saakka. Sisältö kattaa inhimillisen elämän koko kirjon perunkirjoista salavuoteuteen ja erikoisiin kiistoihin, joita kuvataan sangen värikkäin sanankääntein.

 

Perinteiset, digitoidut kirjonkirjat kertovat niukemmin ja eleettömämmin ennen meitä menneiden syntymistä ja kuolemista. 

Historiantutkijan mahdollisuuksia

Kävln 1990-luvulla erään Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian kurssiin liittyvän tehtävän osana Kansallisarkistossa ja Elokuva-arkistossa kelaimassa mikrofilmejä.  

Silloin historian lähteitä piti vielä mennä katsomaan paikan päälle. Nyt kotikoneelta pääsee tutustumaan niin elokuviin kuin sanomalehtiinkin.

Elina Kataisen vetämässä työpajassa aiheena oli 1930-luku. Työpajan pohjalta syntyi kirja “Kotomaan koko kuva - kirjoituksia elokuvasta ja 1930-luvun sosiaalihistoriasta” (1993).

1990-luvun tutkijan mahdollisuuksista kertoo kirjan esipuhe, jossa todetaan, että “Filmien hyödyntämistä on vastikään helpottanut se, että elokuvia on siirretty videolle”. Eli fyysinen videokasetti oli edistystä!

Elonetistä näkee vanhoja suomalaisia elokuvia

Kirjoitimme työryhmässä kirjaan artikkelin “Keksi tuo kekseliäs keksintö - matka menneen maailman mainoselokuviin” kirjaan. Digiläheistä ei ollut tietoakaan.

Jos tekisimme saman artikkelin nyt, voisimme löytää 1930-luvun mainoselokuvat Kansallisen audiovisuaalisen palvelun Elonet-palvelusta. Se onkin mainio palvelu tiedonhakuun vanhoista suomalaisista elokuvista - ja jopa niiden katseluun. Sieltä löytyy esimerkiksi vanha mainosfilmi (1960)  jossa Ansa Ikonen ja Tauno Palo mainostavat kahvia. Vuoden 1962 pankkimainoksesssa todetaan, että "Säästöpankkiin tuloa ei tarvitse ujostella, käyttehän te kaupassakin joka päivä"

Kansallisarkistosta näkee vanhoja sanomalehtiä
 

Toisessa 1990-luvun työpajassa kirjoitin artikkelin kirjaan Rillumarei ja valistus - Kulttuurikahakoita 1950-luvun Suomessa (1996). Artikkelissa Maitotyttö vai dynamiittityttö tarkastelin 1950-luvun elokuvien naiskuvaa. Tuolloin lainasin kirjastosta VHS-kasetilla analysoitavat elokuvat ja taustatyönä vierailin Kansallisarkistossa kelailemassa mikrofilmiltä elokuvamainoksia. 

 

Nyt monet näistä elokuvista saa Elonetistä tai Ylen Areenasta nähtäväksi ja elokuvailmoitukset Kansallisarkiston digitaalisten aineistojen sivulta ja kuvakaappauksia voi ottaa elokuvamainoksista tai elokuva-arvosteluista. 

 

Kaikki tämä - 1900-luvun populaarikulttuuri tai menneiden vuosisatojen maailma - kuitenkin tulee luoksemme omalle tietokoneellemme, jos niin haluamme.