Olen aina ollut kova lukemaan. Kuunnelmia olen kuunnellut satunnaisesti.
Pitkän koronavuoden päätteeksi otin äänikirjat kokeiluun. Bookbeat tarjosi kokeilujaksoa ja tartuin tarjoukseen.
Jo aiemmin syksyllä aloin kuunnella true crime-podcasteja. Panamassa kadonneiden hollantilaistyttöjen arvoitus ja 80-luvun Australian liftarimurhat toivat samaa kävelyreittiä pimeässä taivaltavalle jännitystä elämään.
Podcasteillä on etunsa: niiden tuottamisen kynnys on matalampi kuin äänikirjojen. Löysin monta hyvää true crime-podcastia. Ongelmakseni muodostui se, että herkkä kielikorvani (se on piinaava vaiva) jäi junnamaan podcastien huolettoman kielenkäytön vuoksi: "Hänen matkalaukut löytyi" tai "Poliisit etsi".
Radioonhan tuon tyyppinen kielenkäyttö sopii. Mieleni kuitenkin yritti tulkita podcastit kirjallisuudeksi ja jäi junnaamaan asian kanssa, vaikka tarina eteni samaan aikaan korvissani.
Äänikirjat ovat ammattimaisemmin tuotettuja: kieli on huoliteltua ja lukijat ammattinäyttelijöitä tai muuten osaavia äänen käyttäjiä.
Lukijan äänellä suuri merkitys
Ensimmäinen kuuntelemani äänikirja oli Antto Terraksen Stockman Yard. Voi veljet, se olikin hauskaa kuunneltavaa. Asiakkaat saivat huutia, olipa näpistyksesta jäänyt kiinnni sitten aatelinen, suomenruotsalainen, eläkeläinen tai diplomaatti. Antti Virmavirran sketseistä tuttu, ironinen ääni sopi mainiosti kirjan teemaan. Kävelin räntäsateessa hymyillen kirjaa kuunnellessani.
Kesken sen sijaan jäivät kehutut Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa ja Delia Owensin Suon villi laulu. En osaa sanoa miksi. Juoni ei vain napannut mukaansa. Ehkä Kinnusen kirjan natsit, naiset ja Lappi on vähän kaluttu aihe Katja Ketun Kätilön myötä. Ehkä marskimaan yksityiskohtia kuvailtiin vähän liikaa Owensin kirjassa. Äänikirjaa ei voi yhtä kätevästi selata eteenpäin ja tarkistaa, paraneeko meno myöhemmin.
Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa sen sijaan tempaisi mukaansa. Vietin 19 tuntia ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeisessä Ranskassa. Jälleen lukijana oli Antti Virmavirta, jonka ääni sopii monenlaiseen kirjallisuuteen. Loistava kirja, jonka juonenkuljetus oli kiehtovaa kuin trilleri.
 |
| Vahva suostus tälle kirjalle! |
Lukijan äänellä onkin tärkeä merkitys. Se joko saattaa lukijan kirjan maailmaan tai karkottaa sieltä.
Kuunnelmat ovat vielä oma lajinsa: moniääninen kerronta ja äänitehosteet saattelevat kuulijan pois nykyhetkestä mutta ne eivät toimi kävellessä. Liikaa tehosteita. Äänikirja ja yhden kertojan rauhallinen ääni sen sijaan toimii. Kuin olisi ystävän - tai Antti Virmavirran - kanssa kävelyllä.
Äänikirjojen ja podcastien etu kirjoihin verrattuna on siinä, että niistä voi saada hengenravintoa samalla kun liikkuu. Kun on koko päivän istunut tietokoneen äärellä, rentoutuminen istumalla kirjan ääreen ja väsyneiden silmien tarkentaminen jälleen yhteen kohteeseen ei välttämättä ole rentouttavin mahdollinen asia.
Kokonaan en kirjoja hylkää kuitenkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti