Oli kesä 1927. Torpan pihaan astui kiertelevä valokuvaaja. Otetaanpas nuoresta perheestä valokuva. En minä, sanoi Hilda. Mekkokin on niin vanha. Rouva vaihtaa vaan pyhämekon päälle, minulla on aikaa.
Otto kantaa tuolit pihaan. Perhe
asettuu kuvaan.
Nyt paikallaan muutama sekunti. Hilda
jähmettyi paikalleen, samoin Otto. Pieni Kerttukin pysyi kuin ihmeen
kaupalla liikkumatta.
Kesätuuli kuitenkin heilutti Hildan
esiliinan kulmaa. Liike näkyy kuvassa. Se on avain tähän kuvaan.
Se tekee kuvan eläväksi ja auttaa katsojaa eläytymään tilanteeseen. Se on
madonreikä ajassa.
Roland Barthes kutsuu ilmiötä
punktumiksi. Barthesin mukaan punktum on kuvassa jokin yksityiskohta,
joka kiinnittää katsojan huomion ja herättää henkilökohtaisen tunnereaktion tai muiston.
Kun isoäitini Hildan esiliinan helma
lepattaa, pääsen kuumaan kesäpäivään kauan sitten.
Sirkat sirittävät. Kuiva heinä rapisee jalkojen alla. Elämä on
hyvää. Talvella Kertun kohdalle kuvaan piti piirtää risti.
Mutta ei vielä. Ei vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti