Dubrovnik on ravintoloitunut ja täynnä turisteja - silti näkemisen arvoinen

”Kun olin lapsi, pelasimme sivukaduilla jalkapalloa. Nyt sille ei ole enää tilaa. Dubrovnik on ravintoloitunut (restaurantization)",  kertoo kotikaupungistaan kroatialainen paikallisoppaamme Marko.  ”Vanhassa kaupungissa asuu enää noin 1000 asukasta. Monet tarttuivat sijoittajien tarjouksiin ja myivät asuntonsa hyvään hintaan". Nyt kaupunki on täynnä turisteja ja ravintoloita. Mutta millainen kaupunki!

Marko vei meitä kiertokävelyllä ympäri Dubrovnikia, Unescon maailmaperintökohdetta. Sponzan palatsi, Pilen portti, Fransikaaniluostari, Orlandon (ei Bloom, vähän vanhempi heppu)  patsas. 1400- 1500-luvuilla loistoonsa kohonnut vauras kaupunkivaltio, silloin nimeltään Ragusa, kilpaili kaupasta Venetsian kanssa. Kävelemme pitkin kahden kilometrin pituista linnoitusmuuria. Sieltä näkee hyvin kaupungin pääkadun Placan, jonka kalkkikivi kiiltää kuin marmori. Renessassipalatsit, barokkikirkot ja Pyhän Blasiuksen patsaat. Keskiaikainen kaupunki näyttää satumaiselta. Ei ihme, että täällä filmataan  sarjaa Game of Thrones.

Maine on levinnyt. Risteilyalusten oppaat kuljettavat kymmenien ihmisten joukkioita ympäri kaupunkia. Luokkaretkeläisiä, omatoimimatkailijoita. Tungos on valtava. Eikä toukokuun alussa ole vielä edes huippusesonki. Silloin turisteja käy jopa 20 000 päivittäin, kertoo taksinkuljettaja. Silloin on tienattava koko vuoden tulot. Talvisin tämä on aavekaupunki.

Vuonna 1991 vasta aavemaista olikin. Kaupunkia tulitti Jugoslavian (tai oikeastaan Serbia-Montenegron) armeija välittämättä kaupungin kulttuurihistoriallisesta arvosta tai sen asukkaista. Jugoslavia oli hajoamassa ja Kroatia irtautumassa.  Pienessä museossa on koottuna Dubrovnikin piirityksessä henkensä menettäneiden kuvia. Eurooppalaisesta sodasta ei ole kovin kauan aikaa.

Täytämme juomapullomme 1400-luvulla rakennetusta Onofrion suihkulähteestä, johon vesi tulee vuorilla sijaitsevasta lähteestä. "Vesi on raikasta ja juomakelpoista, niinkuin on vesijohtovesikin ", Marko kertoo. Juomme hanavettä koko matkamme ajan.

Ihmistungoksen keskellä kaupungista löytyy rauhaakin. Ei tosin sivukaduilta, siellä ravintoloiden sisäänheittäjät, nuo puhelinmyyjien veroiset maanvaivat, esittävät maireita houkutuksiaan (kiitos, saisinko ihan rauhassa tutustua ruokalistaan?) . 

 

Rauha löytyy Dominikaanisen luostarin sisäpihalta. Linnut sirkuttavat appelsiinipuiden varjossa. Lepuutamme jalkojamme ja kuuntelemme hiljaisuutta, jonka katkaisee vain tasatunnein, kolmea minuuttia yli  ja puolelta kumina kaupungin kellotornista. Lisää rauhaa löytyy vanhan kaupungin ulkopuolelta. Pericin perheen pitämään pieni hotelli on ylhäällä vuorenrinteessä. Askeleita sinne on 438, mutta joka ikinen vaivan arvoinen. Näkymät vanhaan kaupunkiin ja Lokrumin saarelle ovat huikeat.

Illalla mietiskelen parvekkeella katsellen Lokrumin saarta ja vanhaakaupunkia ilta-auringossa. Ehdottomasti näkemisen arvoinen kaupunki. Plussaa: upeat näkymät, turkoosi vesi, historia, siisteys, kroatialaisten ystävällisyys, vesijohtoveden juomakelpoisuus, pieni lentokenttä. Miinusta vain tungos ja pieni ulkoilmamuseon tuntu. Jälleen kerran saimme hämmästyneenä todeta, että emme olleetkaan ainoat näkemisen arvoisen paikan löytäneet.

Melkein pääsimme kroatialaisiin häihin, sillä hääseurue saapui myöhemmin juhlimaan viereiseen ravintolaan.
Meno oli  melko lailla vauhdikkaampaa kuin suomalaisissa häissä.

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta vanhan kaupungin suuntaan.

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta Lokrumin saaren suuntaan.

Mäen rinteellä on vanhaa kaupunkia rauhaisampaa. Hotellilta 438 askeleen päässä on meri.

Dominikaanisen luostarin pihalla kasvaa appelsiinipuu.

Hauska ja pätevä oppaamme löytyi Dubrovnik Walksin kautta
Hotelli hulppein näkymin on Peric Rooms