Lähtisitkö kuukaudeksi reissamaan ilman kännyä tai hotellivarauksia kuten reilaaja?

Olin pulassa Pulassa. 

Olin turvassa Thursossa.

Olin vaunussa, syvässä  savussa, sulassa sovussa kuuden  kreikkalaisen ketjupolttajan
kanssa. Keinonahkapenkki liimautui reisiin. Yöjuna Ateenaan kesti ikuisuuden. 

Kun laittoi päänsä ulos ikkunasta, välillä tuoksui metsäpalo, välillä kivihiili.

Euroopan nuoriso reilasi ja me olimme mukana. 

Kun  lähdimme matkaan, edessä oli kuuma elokuu, Eurooppa - ja koko elämä kaikkine mahdollisuuksineen. 

Mukana oli vain iso rinkka, interrail-lippu, paperinen aikataulu ja matkashekkejä. Piti pärjätä ilman mahdollisuutta selvittää joka yhteys etukäteen, olla online, pitää kotiväki ajantasalla tai kehuskella somessa. Ei näitä mahdollisuuksia keksittäisi vielä pitkään aikaan.

Kuinka monta "most instgrammable"-näkymää jäikään jakamatta! 

Omien neuvojen varassa  

Käyn läpi muutaman interreillämme sattuneet yllätyskäänteen, joista matkapuhelimesta ollut hyötyä - jos sellaisesta  olisi  tiennyt. Tein eri seurueiden kanssa matkoja elokuussa vuosina 1986, 1987, 1988 ja 1990. (kyllä, kaikki kesäntienestit menivät)

Nuoriso oli elokuussa raiteilla.


Kiersimme paljon Etelä-Eurooppaa: Ateena, Pisa, Rooma, Venetsia, Sitges, Porto sekä Ranskan rannikkokohteita. Yhdellä reissulla kävimme myös Skotlannin pohjoisimmassa pisteessä ihan vitsin vuoksi.

Suurimmat yllätykset sattuivat Itä-Euroopan puolella.  Muurin murtumiseen oli vielä joitakin vuosia aikaa, ja kaikenlaista ennalta-arvaamatonta tapahtui.

Praha 1988

Oli elokuu ja Tšekkoslovakian miehityksen 20-vuotispäivä lähestyi.  Tunnelma oli kireä ja keskeinen Venceslauksen aukio mustanaan sotilaita mielenilmauksia estämässä.  Siinä kohtaa oli virhe ajaa metrolla pummilla. Poliisit ottivat kiinni yhden matkaseurueestamme. 

Silloin pelotti. Emme voineet lennosta soittaa hänelle ja sopia, mitä tehdä tehdä, tai ottaa yhteyttä konsulaattiin, jos tilanne ei olisi ratkennut. Seisoimme asemalla jännittyneinä ja epätietoisina siitä, kauanko häntä pidettäisiin pidätettynä. Kauhukuvat itäeurooppalaisista viranomaisista risteilivät mielessä.

Emme uskaltaneet liikkua, sillä emmehän sitten enää yhyttäisi enää toisiamme. Nykyihmiset olisivat tässä  kohtaa jo vaihtaneet sata Whatsapp-viestiä. 

Helpotuksemme oli suuri, kun vapaus koitti muutaman tunnin kuluttua. Pidätetyn hallussa olleet dollarit poliisit vetivät liiviinsä. Taisi olla kavereiden oma pikkubisnes.

Pula 1987

Vuonna 1987 päätimme piipahtaa silloisessa Jugoslaviassa, nykyisessä Sloveniassa. Juna Innsbruckistä vei meidät ensin Ljubljanaan, sitten Pulan rantakohteeseen suunnilleen kävelyvauhtia. Hotellia ei niin vaan valittu itsenäisesti, vaan piti kysyä keskusvaraamosta. Valitettavasti hotellit olivat täysiä. Paluujuna lähtisi vasta seuraavana aamuna. 

Päädyimme nukkumaan leirintäalueelle taivasalle. Mikäs siinä oli nukkuessa Välimeren rantamilla. Irlantilaiset reilaajat toivat turvallisuudentunnetta. Nykyihminen olisi hapuillut tässä kohtaa jo kännykkää: varmasti jostain löytyy hotelli lähikaupugista kenties tai Airbnb- entä ehkä paluujunaan vielä ennättää? 

Näistä Maps- ja Timetable-sovelluksista
ei loppunut virta. 



Romania 1986 

Toisellakin reissulla kännykästä ja etenkin karttaohjelmasta olisi ollut iloa, kun eksyimme väärään junaan.

Olimme lähteneet Budapestistä kohti Ateenaa, ja päätimme piipahtaa yhden yön Romanian puolella, vain saadaksemme uuden maan valikoimaan.

Junassa hymyttömät rajavartijat kuulustelivat tarkkaan käyntimme syyn ja mukana ollut valuutta piti kirjata. Asemalla junan kummallakin puolella olivat sotilaat vahdissa. "You must come back to Romania" uhkaili mainosjuliste. Arvaa, palasimmeko?

Valuuttaselvitysten ja passintarkastuksen jälkeen meidän sallittiin päästä maahan. Yövyimme Aradissa. Kun saavuimme, oli ilta ja kaupungin katuvalot oli sammutettu yöksi. Etsimme kuun loisteessa majoitusta. Toffeenpehmeä asfaltti taipui askeleen alla. 

"You must come
 back to Romania"


Nykyihminen olisi löytänyt majoituksen kännykällä hetkessä - ehkä tehnyt varauksenkin jo junassa. Hotelli tuli löytyi tuurilla. Saatoimme olla kaupungin ainoan hotellin ainoat asukkaat, niin kummitusmaisen hiljaista hotellissa oli. Ystäväni oli varma, että viereisessä huoneessa on vampyyreitä.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus jatkaa Ateenaan. Kesken täyden ja hikisen junamatkan tajusimme, että olimmekin matkalla kohti itää, Bukarestia.  Juna pysäytettiin keskellä rataa Turnu-Severininn lähellä  neljän eksyneen länsituristin vuoksi. Ylitimme Tonavan Rautaportin sillan kautta liftaten ja saavuimme nykyisin Serbian puolelle pikkukaupunkiin. En enää edes muista, mistä löysimme bussiaseman ja pääsimme Ateenaan vievän radan varteen.

Miten selviäisi nykyihminen?

Kaikista näistä seikkailuista selvittiin hyvin ilman moderneja viestintävälineitä. Kotiin vanhemmille soitettiin kerran viikossa jostain meluisasta puhelinkopista. 

Näin jälkikäteen arvioituna taisi olla onni, että kännykkää ei ollut vielä keksitty. Tuli koettua, eikä keskityttyä kaiken taltiointiin ja jakamiseen. 

Erityisen onnellinen olen yöstä kreikkalaisella yhteysaluksella matkalla Korfulle. Yö oli lämmin ja tähtikirkas. En ole ehkä koskaan nukkunut niin hyvin.

Tuo yö on  tallennettuna vain muistiini. (No, myönnettäköön, yhteen valokuvaan, mutta sekin on kovin hämärä). 

Vaikka se oli kyllä hyvinkin Instagrammable hetki!

*****************

Olin jo pidempään ajatellut, että Interrail-muistot pitäisi kirjata ylös. Innostuin tarttumaan aiheeseen kun kuulin, että Mikko Mankan kirja Interrail-muistoja ilmestyy 14.1. 

Kommentit